Haaland

Puhtimäki Kuva: Lassi Puhtimäki. Leutona talvena edes hevoset eivät aina auta. Harvinaisen lämmin talvi on estänyt suurimman osan seutumme metsien talvihakkuista. Lounais-Suomen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajan Kari Kanniston mukaan monet seutumme metsämaista ovat pehmeitä, eikä roudattomaan maastoon voi mennä edes pienellä metsäkoneella. Sivulliset ja ensihoito olivat yrittäneet elvyttää miestä, mutta häntä ei voitu

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

Muukalaisten Paratiisi Aku Ankan Rekisterinumero Aku ajaa punaista pientä avoautoa, jonka rekisterinumero on 313. Auton takaosassa on avattava kahden hengen takapenkki, johon kuitenkin kolmikko Tupu, Hupu ja Lupu hyvin mahtuu. Aku Ankan munintapäivä, 13. maaliskuuta, näkyy myös Akun auton rekisterinumerossa. Pitkät Kasvot Seppo Oikkonen Seppo Oikkonen #1953477 14.2.2018 15:56. Ilmoita asiaton viesti.

Saksan Bundesliigan kärkipelissä tiistaina Bayern München otti askeleen lähemmäs mestaruutta, kun Bayern voitti kärkipelissä.

Lukas Hradeckyn edustama Leverkusen nousi Bundesliigassa kolmanneksi. Saksan Bundesliigassa pelattiin toisena viikonloppuna.

Loistokautta pelaava Erling Braut Haaland on sivussa Borussia Dortmundin sunnuntain vieraspelistä Paderbornia vastaan.

Erling Braut Haaland, 19, on tällä hetkellä koko jalkapallomaailman puhutuin nimi. Hurjaan tahtiin maaleja takova Haaland on.

Saksan Bundesliigan kärkipelissä tiistaina Bayern München otti askeleen lähemmäs mestaruutta, kun Bayern voitti kärkipelissä.

Erling Haaland vs Thomas Delaney | Who knows more? - BVB-ChallengeErling Braut Haaland, 19, on tällä hetkellä koko jalkapallomaailman puhutuin nimi. Hurjaan tahtiin maaleja takova Haaland on.